torstai 3. marraskuuta 2011

IJoulu tule jo

"Wintoosan käyttäjät saa imee vaik pamppuu, mä vaan rakastan mun omppuu"



Olen siis todellakin vannoutunut Mac-fani. Ihastus alkoi välittömästi Riston lähettäessä mulle MacBookin ylioppilaslahjaksi 1.6.2008. Kolmen päivän jälkeen ihastus syveni rakkaudeksi, kun tajusin että
-kone ei kaadu, eikä heitä ruudulleni error-settejä
-kone on kaunis ja hiljainen
-kone on todellinen kannettava, sitä jaksaa kantaa yhdellä kädellä kevyesti ja sen johto on tehty helposti mukaan pakattavaksi
-ohjelmien käyttö on naurettavan helppoa
-kirjoittaminen näppäimistöllä on uskomattoman kevyttä
Nurkissa pyörii koulun puolesta saatu Dell läppäri, mutta ainoa ohjelma mitä sillä oikeastaan käytän on Word.

Kävin mammalla poikkeamassa ja siirsin pari kuvaa mamman IPhonesta omaan Samsung puhelimeeni ja mietin että miksi. Miksi ihmeessä mulla ei edelleenkään ole IPhonea ? Annoin tassua, pyörin ympäri, istuin, makasin, leikin kuollutta ja tuijotin koiranpentuilmeellä rakastavan äitini kasvoja ja sieltä se tuli "no eihän se Soneran tarjous nyt kovin paha ole siitä IPhone 4S:stä". Nyt sitten odotetaan tuleeko mulle IJoulu VALKOINEN.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Henkkamaukkamurheita

Taloudellisesta tilanteesta huolimatta, sorruin H&M tarjoukseen "Valitsemastanne tuotteesta -50%". Hain paketin ja hirveellä innolla vedin mekon kokoa 46 päälleni, ja se oli vallan mahtava. Seuraavaksi yritin laittaa legginssit kokoa 48 jalkaani. Yritin. Ei luistaneet jalkaan mitenkään. Olisi kannattanut lukea punaisella printattu teksti. ÄRGH.

Syy siihen, ettei legginssit kokoa 48 mahdu jalkaan on tiedossa, samoin se, kuinka tilanteesta päästään eroon. Kävin siis uimassa 20 kieppiä uimahallilla ja sanonta "kuin täi tervassa" ei voi olla yhtään kuvaavampi.

Kävin Emman kynsistudiolla katselemassa kuola valuen uusia rakennekynsikoristeita. Omat kynnet ovat tällä hetkellä niin lyhyet, ettei niitä voi edes kutsua kynsiksi. Heti kun palaan kouluun viimeisien teoriaopintojen pariin, palaan upeiden pitkien koristeltujen kynsien kanssa !

Näitä on ikävä !

tiistai 1. marraskuuta 2011

Naapurustorakkautta

En asu maailman ruusuisimmalla asuinalueella. Naapurissa pitkään viihdytti mua kahden lapsen äiti, jonka mies kävi vieraissa ja jonka jälkeen hän epäili pitkään, että mies käy jatkuvasti vieraissa. Näinkin tarkat tiedot heidän suhteestaan johtuu siitä, että kyseisellä naisihmisellä oli mielettömän hyvät keuhkot, ja unohti kesällä täysin, että asioita voi hoitaa myös keskustelemalla eikä huutamalla. Syksyllä menivät yllättäen lusikat jakoon ja huuto loppui. Ei olisi kannattanut lipasta, sillä nyt mulla on uusi yläkerran naapuri. Uusi yläkerran naapuri tykkää paukutella ovia, kävellä kengät jalassa sisällä ja pitää ryyppäjäisiä arkiöisin. Viime yönä kyseinen naapuri ja hänen epämääräiset ystävänsä tekivät oman ennätyksensä, örvellys jatkui yön läpi edelleen kun herätyskelloni soi 05.45. Viime yönä en soittanut poliiseja, mutta tästä lähin alkaa sinivuokot kukkimaan rappukäytävässä.

Vaikka vähän väsytti, leikkausosastolla oli vielä eilistäkin mahtavampaa ! Olen kuulemma ollut silmät lautasen kokoisena suu auki koko päivän ja näyttänyt Liisalta Ihmemaassa :D Kello oli 16 ja tajusin, että kotiin piti lähteä jo klo 15 ja olin täysin hämmästynyt, 9h meni kuin lentäen. Jotenkin alkaa avautua paremmin Greyn Anatomian Cristinan ajattelutapa !

Töiden jälkeen kävin vielä purkamassa ylimääräistä virtaa jumpassa, mikä tuntui yllättävän hyvältä. Viikonloppu meni valuessa kuin vihreä räkä, joten onpahan ollut ainakin lihaksistolla aikaa palautua...Pumppuparkaa hieman kolottaa, mutta se ei nyt taida johtua mistään fysiologisesta vaivasta.